Puuterikulmat - miksi, miksi ei?
Puuteri nimenä viittaa lopputulokseen, joka saaavutetaan tätä tekniikkaa käyttäen. Kulmat ovat parannuttuaan pehmeän puuteriset, yksittäistä karvaa ei tehdä, vaan kulma väritetään kauttaaltaan koneella, ohutta nano- tai mikroneulaa käyttäen. Tekniikka muistuttaa etäisesti tatuointia, mutta on kuitenkin täysin eri - neulalla viedään ihoon väriä, mutta ei niin syvälle kuin tatuoinnissa, eikä tuloksesta halutakaan pysyvää, vaan puolipysyvää. Tämä tarkoittaa eri ihmisillä eri pituista aikaa - joillakin puuterikulmat pysyvät kauniina jopa 2 vuotta, toisilla huoltoon on syytä tulla jo 10kk kuluttua ensimmäisestä laitosta. Miksi näin on? Syitä on monia, mutta tärkeimpänä lienee erilaiset ihotyypit ja ihon reagointi pigmentointiin: paksu, öljyinen iho on aina haasteellisempi verrattuna normaaliin tai sekaihoon. Myös elämäntavat ja aineenvaihdunta vaikuttavat kulmien pysyvyyteen, tai se, onko alla vanhaa pigmentointia.
Joskus vanhat pigmentoinnit on tehty niin syvälle, että ihoon on muodostunut arpikudosta. Tällöin voi olla vaikeaa, tai jopa mahdotonta saada light microblading -tekniikalla kulmia pysymään. Parempia tuloksia saadaan puuteritekniikalla, mutta jos vanhat pigmentoinnit ovat tehty aikoinaan tatuointisyvyyteen, puuteritekniikkakaan ei voi tätä pelastaa. Nykytekniikalla ja laitteilla ei siis haluta pysyvää lopputulosta, vaan tavoitteena on puolipysyvä, luonnollinen tulos, joka haalenee hiljalleen pois, jos vahvistuksia ei tehdä.
Koska huoltoon?
Kulmien huoltoväli on siis yksilöllistä, riippuen esim. siitä, miten iso muutos on tehty, ja miten 'skarppina' haluat kulmasi pitää. Toiset pitävät erittäin huolitellusta, lähes meikkimäisestä kulmasta, jolloin huoltovälikin on tiheämpi. Kulmia voi huoltaa 4 kk välein, tämä on minimiaika. Toisille sopii pehmeämpi, luonnollisesti haaleneva kulma, jolloin huoltoon ei tarvitse tulla kuin parin vuoden välein. Ja taas kerran - ihotyyppi, elintavat, aineenvaihdunta, kaikki nämä vaikuttavat siihen, mitenkulmat pysyvät, ja milloin on hyvä tulla huoltoon.